Uuniin unohdettavat vihannekset

Vuoden ensimmäisellä kauppareissulla mukaan tarttui hyvä valikoima paikallisen Pyyn maatilan vihanneksia ja juureksia. Pilkoin porkkanat, lantut ja perunat pellille. Mukaan meni kokonainen kiinalainen valkosipuli. Päälle oliiviöljyä, murskattua suolaa, pippuria, kuminaa, sekä garam masalaa ja timjamia.

Kaminassa oli pienet tulet, joten uunin lämpötila pysyi alle 200 asteen. Kenties muutamaa tuntia myöhemmin tupa alkoi täyttyä tuoksuista. Tuossa vaiheessa muistin valmistuvan ruoan. Luukun auetessa höyrypallo pöllähti ulos uunista. Ruoka oli valmis.

Hyvin onnistui ensikokeiluksi. Seuraavalla kerralla voi unohtaa valkosipulin, joka oli ylikypsänä muuttanut väriään ja maistui hassulta.

Aurinko vilahti aamulla vastarannalla. Muutaman kuukauden saa vielä kuitenkin odotella, että sillä mollukalla saisi ladattua akkuja. Ennen loppuviikosta kiristyvää pakkasta onkin hurruutettava aggregaattia, jottei tarvitse sitä käynnistellä, kun kelit ovat kaikkein kirpsakoimmillaan.

Viikon alussa järvi vielä heilui ja helisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *